JOULUKALENTERI / LUUKKU 1: DIY Joululahjaideoita

Vielä on hyvin aikaa suunnitella joululahjoja ja vaikka tehdä ne itse! Keräsimme yhteen muutamia diy-joululahjaideioita, ota näistä talteen suosikkisi.

Millaisia joululahjoja sinä annat läheisillesi? Me tietysti arvostamme itse tehtyjä lahjoja ja vuosien varrella onkin tullut väkerrettyä kaikenlaista. Itse tehty lahja on aina uniikimpi ja sellaista arvostaa varmasti myös lahjan saaja. Jos tarkoituksena on antaa jotain pientä, sellainen onnistuu helposti itse tehden. Miten olisi esimerkiksi vartalokuorinta tai itse virkattu tiskirätti? Diy-lahjat sopivat myös pieneen budjettiin.


Neulo ja virkkaa


villasukat
pipo
kaulahuivi
lapaset
pannunalunen
tiskirätti
viltti

Jos puikot tai virkkuukoukku eivät ole erityisen tuttuja, helppoja töitä ovat esimerkiksi neulottu tiskirätti, yksinkertainen kaulahuivi tai paperinarusta virkattu pannunalunen. Meistä kumpikaan ei ole erityisen innokkaita neulojia tai virkkaajia, mutta esimerkiksi pipo tai isotöisempi viltti varmasti onnistuisivat. Sen sijaan ihailemme muiden tekemiä upeita villasukkia ja lapasia, kuten kuvassa olevat Anniinan äidin tekemät.

Askartele


kynttilöitä
heijastin
kirjanmerkki
hiusdonitsi / rusettiponkkari
korvikset
kuusenkoristeita

Kynttilöitä on helppo valaa valmismassasta. Säästä esimerkiksi käytettyjä lasipurkkeja tai metsästä kirppareilta vanhoja kahvikuppeja - vain mielikuvitus on rajana. Heijastimia tarvitsevat talviaikaan kaikki! Kurkkaa vaikka ohje sudenkorentoheijastimeen linkin takaa. Paljon lukevalle askartele kirjanmerkki ja asusteiden ystävälle hiusdonitsi, rusettiponkkari tai korvikset.

diy joululahjaideioita


Ompelua, kankaanpainantaa ja kirjontaa


essu
patakinnas
patalappu
meikkipussi
kassi
tilkkupeitto
painettu t-paita
tekstikirjailtu paita / tyynyliina / pyyhe
neulatyyny
patalappu
pannumyssy

Yksinkertaiset ompelutyöt ovat varmasti monelle tuttuja koulun käsityötunneilta. Essut ja pienet kassit ja pussit ovat helppoja ommella. Koristele esimerkiksi painamalla tai kirjomalla. Pienistä kangaspaloista voi tehdä monenlaisia tilkkutöitä, vaikka meikkipussin, neulatyynyn tai suurempitöisen tilkkupeiton.

Syötävää


raakasuklaata
keksejä
leipää

Syötävät lahjat ovat aina hyviä, koska ne eivät ainakaan jää nurkkiin pyörimään. Ja kuka nyt ei tykkäisi itse tehdystä suklaasta, kekseistä tai leivästä?


DIY kosmetiikkaa


saippua
huulikuorinta
vartalokuorinta
pyykinpesuaine

Kuorinnat, saippuat ja esimerkiksi pyykinpesuaine ovat käytännöllisiä lahjoja. Ne voi pakata nätisti ja vaikka lisätä eteerisillä öljyillä ihania tuoksuja.

Onko sinulla hyviä joululahjaideoita? Millaisia lahjoja aiot antaa?

- Anniina & Milja

Kommentit

  1. Ihania ideoita <3 Itse tehty lahja on ihan parasta, se on tarkkaan mietitty ja rakkaudella tehty.

    VastaaPoista
  2. tuulanneli12/02/2017

    Todella kivoja ideoita! ja itse tehty on aina se paras <3

    VastaaPoista
  3. Hyviä vinkkejä ideoita kaipaaville! :)

    VastaaPoista
  4. Vitsi, miten kivoja ideoita! Laitan ehdottomasti jemmaan, vaikka kädentaitoja mulla on vähän heikoisti.
    Tykkään antaa lahjoja, joista tiedän saajan ilahtuvan, joten olenkin ollut korvat höröllä koko syksyn, jotta osaisin valita mieleisiä lahjoja :)

    VastaaPoista
  5. Kiva että tykkäsit! Mäkin yritän aina painaa lahjaidiksiä mieleen pitkin vuotta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti