DIY: Kestovanulaput

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon roskaa voi syntyä kertakäyttöisistä vanulapuista? Minä mietin ja sen seurauksena ompelin flanellikankaasta kestovanulaput meikin puhdistusta varten.

Eksyin muutama päivä sitten lukemaan zero waste -elämäntavasta ja ehkä hurahdin vähän. Zero wastessa on siis kyse siitä, että tuotetaan mahdollisimman vähän roskaa. Suomenkielisiä blogeja tästä ovat esimerkiksi Trashless ja Nollahukka, joista jälkimmäisen kirjoittajalta ilmestyy muuten toukokuussa myös kirja aiheesta. Kovimmat saavat vuoden roskansa mahtumaan pieneen lasipurkkiin!

No, itselläni on vielä siihen matkaa, mutta kun aloin hetki sitten kierrättämään muovia, aloin kiinnittää huomiota sen määrään ja haastaa itseni ensinnäkin tuottamaan mahdollisimman vähän sekajätettä ja toiseksi mahdollisimman vähän roskaa ylipäätään. On jotenkin todella tyydyttävää miettiä, millä eri keinoin voisi vähentää omaa roskaamistaan ja samalla myös säästää. Olen esimerkiksi vannonut jo vuosia kuukupin nimeen, miksi sitten käytän kertakäyttöisiä vanulappuja?

Toistaiseksi kestovanulappuja ei voi tietääkseni mistään ostaa, mutta onneksi niitä ei ole ollenkaan vaikea tehdä itse. Olen joskus muinoin jo kokeillut virkata vastaavia jämälangoista. Muistaakseni lanka oli puuvillaa, mutta se oli liian kovaa eivätkä ripsivärit lähteneet siitä virkatun lapun avulla. Niinpä luovutin, mutta nyt hoksasin että voisihan näitä lappuja myös ommella.



Mulla oli pala vaaleanpunaista flanellia, joten tein siitä pienen pinon lappuja ja ne ovat toimineet oikein hyvin. Ainoa ongelma on se, että ne värjäytyvät aika nopeasti rumaksi ripsiväristä. Tai ehkä käytän liian tujua ripsaria..? Suunnitelmissani onkin ommella näitä lappuja lisää tummanharmaasta trikoosta. Mulla on nimittäin yksissä legginsseissä niin iso reikä, että ne voisi siirtää uusiokäyttöön.

Piirsin lyijykynällä kankaalle ympyrät käyttäen muotona Kivi-tuikkua. Näin kaikista pyörylöistä tulee tismalleen saman kokoisia. Sen jälkeen vain ompelin kaksi kappaletta siksakilla yhteen. Kaksinkertainen kangas on omaan makuuni juuri sopiva paksuus lapulle.



Olen käyttänyt näitä sekä silmämeikinpoistossa että kasvoveden levittämisessä ja ovat toimineet hyvin. Niihin tarkoituksiin vanulappuja pääasiassa käytänkin. Kolmas on kynsilakkojen poistaminen, mutta siihen ei kannata käyttää samaa kestolappua kuin kasvoille. Sitä tarkoitusta varten voisi vaikka ommella jokusen eri värisen lapun!

Toinen kylpyhuoneeni vakiovarusteisiin kuuluva roskaava tuote ovat vanupuikot, ja niiden tarpeellisuutta olenkin pohtinut viime aikoina. Niitä tulee käytettyä kahteen asiaan: korvien kaivamiseen ja ripsivärin siistimiseen luomilta. Ensimmäistähän ei kannattaisi harrastaa ollenkaan, toisen taas voisi ehkä korvata jollain..? Täytyy jäädä miettimään!

Oletko sinä miettinyt, mitkä kertakäyttöiset tuotteet voisit vaihtaa kestoversioihin?

- Anniina

Kommentit

  1. Kestovanulappuja saa ostettua jostain suomalaisesta verkkokaupasta (en muista nyt nimeä) mut on kyllä niin näppärä tehdä itse, että ihan jokaisen pitäisi kyl siirtyä niihin! Neuloin itselleni kestovanulappuja puuvillalangasta ja totesin tuon saman kovuuden. Kerran kun pesin koneessa muun pyykin kanssa niin pehmenevät huomattavasti ja ovat olleet siitä asti ihan jokapäiväisessä käytössä. En kyllä palaa enää kertakäyttöisten lappujen käyttäjäksi. :)

    VastaaPoista
  2. Ahaa! Olisin tietysti voinut googlata asian :D Ja hmm, mä pesin ne mun virkatut laput kerran eikä se vielä auttanut, mutta ehkä useampi pesukerta olisi pehmentänyt niitä? Mutta samaa mieltä, kaikki vois siirtyä tällaisiin :)

    VastaaPoista
  3. Moi!
    Kestovanulaput kuulostavat asialta, mitä haluaisin kokeilla, mutta mietin vain, että kerääköhän ne kuinka paljon bakteereita aina yhden käytön jälkeen? Eikö niitä tulisi pestä joka käytön jälkeen vai miten niiden kanssa toimitaan?

    VastaaPoista
  4. Moi! En nähtävästi kirjoittanut tästä mitään eli joo, pesen joka kerran jälkeen! Ne voi pestä pesupussissa tai ihan sellaisenaan pyykkikoneessa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti